sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Miten sitä voi pieni ihminen jaksaa yksin.


Miten sitä pieni ihminen jaksaa kantaa kaiken tämään yksin - Herra auta minua jaksamaan kantaa tämä kuorma.

En tiedä mikä minua vaivaa, olen levoton. Ensiviikolla on melkein joka päivälle jotain paitsi perjantai on "vapaa". Torstaina on sytot ja siksi laitoin perjantain lainaus merkkeihin. Mutta viikko on ohi kaikesta menosta. Tunnen itseni yksinäiseksi kaiken tämän keskellä - en tiedä miten jaksan - pelottaa.

Toivottavasti syöpäarvot ovat laskeneet (keskiviikkona on labra).

Kaiketi tämä kaikki on ihan inhimillistä, mutta silti se tieto ei lohduta minua yhtään. Yksin kun painiskelee näiden asioiden kanssa, niin tuntuu välillä, että pää sekoaa.


8 kommenttia:

Leen@ kirjoitti...

Halaus sinulle lähtee täältä nyt!

Marja kirjoitti...

Kiitos , perille tuli, niitä tarvitaan.

Tanja kirjoitti...

Voimahalaus ja Enkeleitä elämääsi!

Kisumumma kirjoitti...

Usein, kun tuntuu kaikkein pahimmalta, ja yksinäisemmältä, on Herra ihan vierellämme, meitä kannatellen. Ja lempeä enkelivartio on aina myös vierelläsi.
Sinulla on vaikea viikko edessä, mutta kyllä sinä selviät.
Rukoilen puolestasi joka päivä, ajattelen sinua lämpimin siunaavin ajatuksin.
Et ole yksin.

Marja kirjoitti...

Leen@, Tanja ja Kisumumma! Blogissani on sivussa koukkakori - käykää hakemassa se kristamaan ja ilhduttamaan blogejanne ja olkaa siunattuja Jeesuksen veressä.

Nurkkalintu kirjoitti...

Marja, ei sitä aina oikein meinaa jaksaakaan....
Kuitenkin tähän asti voimme huomata jaksaneemme. Jaksamista on niin monenlaista. Yhtenä päivänä parempaa jaksamista, toisena huonompaa. Taivaan Isä näkee jaksamisemme.

Kiitos kukkakorista! Aivan ihana :-)
Siunausta ja jaksamista! Olet rukouksissani. ((halirutistus))

Leen@ kirjoitti...

Miten tänään voit? Onneksi sinulla on tuota puuhaa päivittäin niin torstain odotus ehkä on helpompaa. Siunausta!

Marja kirjoitti...

Tänään on entistä enempi noussut pintaan torstai. yritän olla jattelematta,mutta ne tunteet tiputuksen jälkeen ja hajut jotka muistan sen jälkeen nousevat voimakkaasti pintaan. Toisaalta inhottaa ja toisaalta ajattelen, että sittenpä se on taas ohi.

Kaiken kaikkiaan nyt juuri inhoan koko ajatusta syto päivistä, vaikka tiedän, että se menee taas ohi kun pääsen kotiin ja nukkumaan ja normaaleihin omiin oloihini.