sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Tervehdys Keski-Pohjanmaalta.

Kauan on siitäkun tähän blogiin olen kirjoittanut ja tapahtunutkin on ikäviä asioita Leen@ pois meno niistä ikävin.
Huomasin tuossamyös, että 8.päivä tuli täyteen oman sairauteni toteamisesta. Tiistaina 11.päivä menen pään ct-Kuvaukseen - toivottavasti ei mitään löydy. Sitten perjantantaina verikokeisiin ja seuraavana maanantaina tiputukseen.
Eli ralli jatkuu . Lääkkeitä on vaihdettu siis tiputettavaa sellaista ja 4 viikosta tiputus onkin nyt taas 3 viikon välein.
Syöpäarvot olivat nousseet(alle 70 kymmenestä yli 300:aan) kun se 2 tunnin tippa jätettiin pois eli lääkitys oli riittämätön. Kasvaimet olivat kasvaneet jotenkin yhteen eli alku pisteessä ollaan täydellisesti.

Pelottaa ja ei pelota, tunteet tulee ja menee.
Rukous kokousessa olen jaksanut alkaa käymään vaikka väsyttääkin aina se lähtö, mutta kummasti se aina piristää.


Tässä aiemmin olin Herran edessä pyytäen lohdutusta, tämän sain

Ps.45
Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Liljat"; koorahilaisten mietevirsi; laulu rakkaudesta. Minun sydämeni tulvii ihania sanoja; minä lausun: kuninkaasta on minun lauluni, minun kieleni on kerkeän kirjurin kynä.

Sinä olet ihmislapsista ihanin, suloisuus on vuodatettu sinun huulillesi, sentähden Jumala siunaa sinua iankaikkisesti.
Vyötä miekka vyöllesi, sinä sankari, vyöttäydy kunniaasi ja korkeuteesi. Ole onnekas korkeudessasi. Nouse sotavaunuihisi totuuden, nöyryyden ja vanhurskauden puolesta, ja oikea kätesi opettakoon sinulle peljättäviä tekoja. Sinun nuolesi ovat terävät, kansat kaatuvat sinun allesi; kuninkaan vihollisten sydämet lävistetään. Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastat vanhurskautta ja vihaat vääryyttä; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä enemmän kuin sinun osaveljiäsi. Mirhaa, aloeta ja kassiaa tuoksuvat kaikki sinun vaatteesi, kanteleet helisevät sinun iloksesi norsunluisista palatseista. Kuningasten tyttäriä on sinun kaunistuksenasi, kuningatar seisoo sinun oikealla puolellasi, Oofirin kullassa. Kuule, tytär, katso ja kallista korvasi, unhota kansasi ja isäsi huone,  ja saakoon kuningas halun sinun kauneuteesi, sillä hän on sinun herrasi. Kumarra häntä. Tytär Tyyro ja kansan rikkaimmat etsivät lahjoillaan sinun suosiotasi.
Ylen ihana on kuninkaan tytär sisäkammiossa, kultakudosta on hänen pukunsa. Kirjailluissa vaatteissa hänet saatetaan kuninkaan tykö. Neitsyet seuraavat häntä, hänen ystävättärensä tuodaan sinun tykösi.
Ilolla ja riemulla heitä saatetaan, he astuvat kuninkaan palatsiin.
Sinun poikasi tulkoot sinun isiesi sijaan; aseta heidät ruhtinaiksi kaikkeen maahan.
Minä teen sinun nimesi kuuluksi suvusta sukuun; sentähden kansat sinua ylistävät aina ja iankaikkisesti.

4 kommenttia:

Kisumumma kirjoitti...

Voimia sinulle rukolen ja enkeleitä vierellesi.

AAMU kirjoitti...

Voi hyvin.

Marja-Liisa kirjoitti...

Voimia , rohkeutta niitä tässä tarvitaan ja turhan pelon pois pyyhkimistä.
Kiitos Kisumummaja Aamu.

Kirsti kirjoitti...

Shalom Marja-Liisa!
Minulla on blogissani sinulle tunnustus.
Olen käynyt lukemassa blogejasi,vaikken ole kommentoinut.
Jumalalle on kaikki mahdollista!♥
Isän käteen!