perjantai 6. elokuuta 2010

Missä onni piileksii?

Niinkuin edellisessä kirjoituksessani kirjoitin "aito oppiminen sattuu", niin sitä ei vain millään omalle kohdalle toivoisi.
Oppiminen voi tapahtua niin monilla eri tavoilla,  niin kuin minulla sairastumisella, yksinäisyydellä, masennuksella, erilaisilla tapahtumilla ym,ym. On monia tapoja ja tapauksia.
Niitä ei vain omalle kohdalleen tahtoisi, ei todellakaan.

Yksinäisyys ja epätoivoinen olo on pahimpia mielen mielen linnakkeita, joista ei tahdo yksin päästä eroon. Ottakaa yhteyttä ystäviinne ja tuttaviinne joiden tiedätte kaipaavan ystävää, kuuntelijaa tai vain läsnä olijaa.

Kaikki eivät ole näin onnellisessa tilanteessa, jotka osaavat nauttia ilman mitään vaikeuksia ja osaavat itse luoda itselleen onnellisen ja tasapainoisen tilan. (kuva on kyllä nyt vähän liioiteltu ja jonkun mielestä ei ehkä sopivakaan, mutta laitoin sen tuohon kuitenkin ihan vilpittömin mielin herättämään ajatuksen ettei kaikilla ole edes vähääkään yhtä onnellinen tila)

5 kommenttia:

AAMU kirjoitti...

Vanha kansa puhuu kantapään kautta oppimisesta. Kai ihminen on niin rakennettu, että usein muuttuu ja havahtuu vasta pakon edessä, hädässä.

Marja-Liisa kirjoitti...

Taisitpa Aamu osua naulan kantaan. Silloin kun on hätä suurin, silloin aletaan etsiä apua.
Minulle se apu useinmiten tulee ylhäältä päin, josta johdatuksen kautta saattaa tulla jopa joku pyörähtämään tai soittaa. Jumala tuntee meidät ja tietää mikä on parhaaksemme. Niin kuin tuossa "Elämää syöpäläisen" blogissa haastattelussa(lehtileike)mainitsinkin, että tämä sairaus esim. on ollut minulle siunaus ei kirous - vaikka kamppailenkin välillä itseni kanssa, niin sekin kuuluu opetus prosessiin - näin olen kokenut ja huomannut, että kuitenkin paras apu tulee Jumalalta.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä pysäytti mua.Jeesus puhuu kauttasi.Niin koin tämän.Varjelua elämääsi♥

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos.Tämä muistutti mua ottamaan yhteyttä joihinkin tuttuihin/
puolituttuihin ihmisiini,
ajattelin että he voisivat tarvita kuuntelijaa.

Lisäksi kun luen sinun elämästäsi ja kamppailuistasi sairauksiesi kanssa,pidän sinua hyvin urheana.
Jollakinlailla sinusta huokuu sellanen rakkaus.Minä tunnen oloni aika yksinäiseksi,kun ei ole oikein ystäviä ja perhe asuu kaukana.

Siunausta myöskin sinulle ja perheellesi ja kiitos paljon kommentistasi.

katariina.lindgren@pp.inet.fi

Marja-Liisa kirjoitti...

En tunne itseäni ollenkaan urheaksi.Kirjoitan vain ajatuksiani ja elämääni pohjautuen tietysti kokemuksiini.