lauantai 5. syyskuuta 2009

Tavallinen päivä.


Päivä on ollut suhteellisen tavallinen ja paljon kerrottavaa ei ole. Lähinnä on taas tullut puikkoiltua ja sukka etenee yllättävän hyvää vauhtia. Tuli myös mieleen, että olen joskus virkkaillut liinoja (sillä tähti kuviolla) niistä voisi tehdä kollaasin tähän joskus.


Sitten olen vaihteeksi miettinyt omaa sairauttani ,kun ei yhtään tiedä miten nuo sytot on vaikuttanut ja ihmetellyt, että mistä ihmeestä nuo lääkärit voi tietää ettei se olisi levinnyt muuallekkin kuin maksaan (täytynee kysäistä ens torstaina)

Semmoisia mietteitä tänään.


Viikko vielä niin hyvällä lykyllä ollaan pakkaamassa sitä Härmän reissua varten.

Tyttökin aivan innoissaan. Saahan hän puutuvan opintoviikon niistä luennoista lähihoitajaksi kun on lukemassa.

3 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Käsityöt on kivoja. Lämmittävät neuleet aivan erityisesti. Sinne voi kutoa sekaan niin monta ystävällistä ja siunaavaa ajatusta myös... ja näkee vielä lopulta kättensä jäljet. Palkitsevaa.

Toivottavasti mitään etäpesäkkeitä ei löydy ja voimia Härmän reissuun :)

AAMU kirjoitti...

Vettä on ainakin tullut taivaalta tuutin täydeltä. Onneksi olemme suurimmaksi osaksi itsekin vettä ;)

Marja-Liisa kirjoitti...

Täällä ei ole vettä satanut tänään.
Mutta nestehukka ei vaivaa;)

Tämä päivä tuntuu alkavan minulla vasta nyt (ollut uninen päivä nääs)
Kästyötkin on jäänyt sängyn varjoon.